keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Muistoja!! =)



 
MUISTOJA MENNEESTÄ

Yhdeksän vuotias ja koko elämä edessä. Lämmin kesäinen tuuli, aurinko ja lintujen laulu. Laiturin nokassa istuttiin ja nautittiin viimeisestä kesäpäivästä.
”Huomenna alkaa koulu” Sanoin sen syvä, pikkuisen surullinen huokaus äänessä.
Lämmin ihana kesä oli lopussa ja kaikki ne ihanat muistot talletettu syvälle sydämen sopukoihin, sinne missä ne hyvät ja kauniit muistot sijaitsevat.

Juostiin kilpaa ja pelattiin kymmenen tikkua laudalla. Leikittiin rosvoa ja poliisia sekä hypättiin ruutua yhdessä tyttöjen kanssa. Entäs sitten se Twistinarulla hyppääminen?! Siitä tykkäsin erikoisesti.

( talo jossa asuttiin ja saunarakennus joen rannalta )

Asuttiin maalla, talon vieressä oli saunarakennus, jossa oli laituri siihen ihanaan jokeen. Siinä pesin nuken vaatteitta usein. Erään kerran liukastuin siinä pestessä ja yht'äkkiä olin joen pohjalla. En edes huomannut miten se tapahtui mutta niin siinä vain kävi. En osannut uida, mutta onneksi laiturin vieressä ei ollut yhtä syvää kuin laiturin nokassa. Huh! Siitä selvittiin säikähdyksellä ja saihan se aikaan sen, että naapurin Tapio opetti minut uimaan.
(tässä saunalaituria ja siinä se ihana joki johon sitten tipahdin uppeluksiin..=) )
( tässä paikka jossa opin uimaan =) )

Kylässä oli saha, tukit uivat siinä sahan vieressä olevassa järvessä. Monesti hypimme siinä tukkien päällä, ollenkaan ajattelematta miten vaarallista puuhaa se oli. Olisihan tukki voinut pyörähtää ympäri ja joku meistä tippua sinne väliin. Miten hirvittävän varomattomia lapsena ollaankaan?! Ilmeisesti meillä kaikilla kylän lapsilla oli enkelivarjelus, sillä kukaan ei jäänyt tukkien alle. Laskettiin sitä joskus mäkeäkin siellä sahalla. Sahalla tehtiin lautoja tukkipuista ja sahatessa tuli hirvittävä määrä sahajauhoa. Sitä en muista millainen hihna oli, jossa tukit pyörivät sahatessa, mutta korkea se oli. Siitä hihnalta sitten laskettiin alas suureen sahanpuru kasaan ja hauskaa oli.

Erään kerran vuosia sitten sain kirjeen. Kirjeessä kysyttiin olinko se tyttö joka asui siellä kylällä, sinä vuonna ja sen ikäisenä. Olinhan minä se. Ilahduin kovasti kirjeestä, sillä sen lähettäjä oli silloinen naapurini Taina, jonka veli Tapio opetti minut uimaan. Paljon leikittiin yhdessä. Muutto toiseen kapunkiin erotti meidät ystävykset. Vuosikausiin, oikeesti kyllä vuosikymmeniin ei oltu missään tekemisissä. Jostakin Taina oli osoitteeni löytänyt, vaikka olin naimisiinmenon myötä vaihtanut nimeäkin. Siitä alkoi monien vuosien kirjottelu.

Muutaman kerran olen käynytkin siellä vanhassa kotipaikassa katsomassa. Kylä oli kuivunut kokoon, nykyään se on suurimmaksi osaksi vain kesämökki kylä. Jokeen ja koskeen on istutettu taimenia. Kylän keskustassa oli silloin ennen postitoimisto joka toimii nykyään kahvilana ja tanssejakin siellä järjestetään. Sieltä saa myös ostaa kalastusluvat. Kaunis paikka se on nykyäänkin, siellä on rauhallinen, leppoisa ilmapiiri.

Kulkiessani siellä kylän hiekkaisilla teillä, monet muistot valtasivat mieleni. ”Tuossa silloin talvella tehtiin lumikotia meille tytöille ja tuossa poimin kauniita kiviä. Tuossa puussa kiipeilitiin ja keksittiin jänniä tarinoita, entäs tuo metsä tuolla? Siellä kuljettiin ja puhuttiin metsätarinoita, kivissä nähtiin asuvan peikkoja sun muita metsän asukkeja, niitä satuolentoja. Tossa oli pelto johon isä kylvi perunoita ja tonne toiselle puolelle isä laitti sipulia, porkkanaa ja muita hyötykasveja ja kukkia laitettiin tonne, minäkin otin yhden siemenen ja kylvin sen tohon pusikon alle ja sitten koko kesän vaalin sitä, kertomatta kellekkään että mulla on aarre tuolla pusikon alla, se ihana kukan alku joka tekikin sitten syksyyn mennessä upeita kukkia. Suuri ylpeys täytti sydämeni silloin, minun oma kukkani! =) Ja onko tuo kivi se entisajan ”kallio” jota pitkin laskettiin liukua talvella? Noinko pieni se on? Voi ei =) on sitä pieni oltu..=) ja tossa me uitiin yleensä kun siinä oli matala hiekkaranta. Ja tohon taloon tuli aina vaan kesäksi asukkaita, sen omisti eräs ihana vanhempi täti joka tykkäs meistä kylän lapsista. Ja tuolla yks kylän tytöistä asui ja tosta mä kävelin talvella järven poikki kouluun, mulla tuli linja-autossa niin hirveen paha olo, että mielelläni kävelin vaikka matka oli pienelle tytölle pitkä 9 kilometriä. Samassa rannassa se tyttö joka asui siinä lähellä, ruokki aina kaloja ja niitä ihailtiin.”
 

Voi se oli todella ihanaa aikaa, vaikka oltiin köyhiä kuin kirkonrotat, niin se ei pientä mieltä haitannut. Miten menneitten muisteleminen onkaan joskus kivaa?! Hyvät muistot saavat aikaan hyvän mielen ja huonoja muistoja ei tahdo edes muistella. Ne hävävät kuin tuhka tuulessa, sinne kauas olemattomiin.

Vaalitaan kaunista ja hyvää ne kasvavat meidän sydämessä monta monituista kultajyvää! <3

7.11-2012
Irja Suhonen






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti